Käytä syksyn omenasato hyödyksi – ruoki roskista maltilla

Omenat ovat maukasta syysherkkua, joita kannattaa rouskuttaa päivittäin sellaisenaan. Moni myös hilloaa, mehustaa, pakastaa, kuivaa ja säilöö omppuja eri tavoin talvea varten. Internet pursuaa toinen toistaan maukkaampia suolaisia ja makeita leivontaohjeita omenoiden hyödyntämiseen. Mutta joskus käy niinkin, että omenoita tulee enemmän kuin omaan käyttöön tarvitaan. Mitä ylimääräisille omenoille voisi tehdä?

Tässä muutama vinkki:

  • Vie korillinen omenoita mukanasi työpaikalle, lapsen päiväkotiin tai mummun vanhainkotiin, moni ilahtuu terveellisestä välipalasta. Työpaikan intrassakin voi ehkä ilmoitella ompuista?
  • Käyttökelpoisia omenoita voi päivittäin laittaa laatikossa tai saavissa portinpieleen ja vielä lapulla/kyltillä ilmoittaa, että ”Ota, ole hyvä”. Myös lähikaupan ilmoitustaululla tai paikallislehdessä voi viestittää ylimääräisistä omenoista.
  • Omalle kotiportille voi laittaa omenia laatikkoon ohikulkijoille.
  • Monet hevostallit ottavat mielellään omenoita vastaan, ne ovat hevostenkin herkkua.
  • Omenoista saa myös erinomaista mehua joko kotona tai tuoremehuasemalla. Mehun puristusjäte kannattaa käyttää puutarhajätekompostiin, jossa siitä saadaan vielä runsaasti lisäravinteita muuten ravinneköyhän haravointijätteen sekaan.
  • Omenoita voi myös hyvin kuivata esim. renkaina.
  • Metsästysseurat ruokkivat peuroja, joiden herkkuihin omena myös lukeutuu.
  • Facebookista löytyy myös hakusanalla ”omenapörssi” useampikin sivusto, jossa voi ilmoittaa ylimääräisistä omenoista tai halustaan ottaa vastaan omenoita. Myös Googlen hakua kannattaa kokeilla.

Mikäli edellä mainitut konstit eivät tuota tulosta, voi omenoita laittaa vähitellen bio- tai sekajätteen joukkoon. Uusien jätehuoltomääräysten mukaan jätettä saa olla 240 litran astiassa enintään 40kg. Koska omenat ovat painavia, ohjeena voisi pitää, että niitä voi laittaa jäteastiaan pari ämpärillistä tai yhden muovipussillisen kerrallaan. Omenat tulee pakata kuten muutkin jätteet. Myös jäteastian viereen voi jättää enintään 20 kg painavan omenapussin tai laatikon, jonka poisviennistä laskutetaan taksan mukainen irtojätemaksu.

Suuret määrät omenoita voi usein viedä puutarhajätteen vastaanottopaikkoihin. Monen kunnan internetsivuilta löytyy tietoa puutarhajätteen vastaanottopaikoista – kannattaa kuitenkin ensin varmistaa, että omenoita otetaan vastaan. Kiertokapulan jätteidenkäsittelyalueilla Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella omenat vastaanotetaan haravointijätteenä, jonka hinta on 10 e/ peräkärrykuorma (max. 2m3).

Tautien vaivaamat omenat on hyvä pakata ja laittaa sekajätteeseen. Niitä otetaan vastaan sekajätteenä myös jätteidenkäsittelyalueilla.

Omenat voi toki myös kompostoida vähän kerrallaan, mutta tällöin tulee kiinnittää huomiota kuivikkeeseen, sitä voi joutua lisäämään normaalia enemmän. Vähäinen omenajäte, kuten omenankodat ja -kuoret kuuluvat biojäteastiaan tai kompostiin.