Vuosikatsaus 2013
Vuosikatsaus 2013

Viestintää ja neuvontaa asiakkaille

Kiertokapula neuvoo ja opastaa asiakkaitaan laaja-alaisesti jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Kuntien jätehuoltomääräysten toteutumisen edistäminen, loppusijoitettavan jätteen määrän vähentäminen ja lajittelun tehostuminen ovat jäteneuvontamme tavoitteita.

Meille on tärkeää, että palvelemme asiakkaitamme ja muita sidosryhmiämme ammattitaidolla ja saamme aikaan sellaisen palvelukokemuksen, että he mielellään asioivat kanssamme uudelleen. Asiakaspalvelun sujuvuuden lisäämiseksi sähköistä asiointimahdollisuutta kehitettiin kuluneena vuonna. Henkilökuntamme tekee myös jatkuvaa yhteistyötä kuntien viranhaltijoiden, jätelautakunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Verkkopalvelu uudistui vuonna 2013

Kiertokapulan uudistunut verkkopalvelu julkaistiin helmikuussa 2013. Erityisesti uusitussa käyttöliittymässä kiinnitettiin huomiota mobiilikäyttäjien palvelemiseen, tiedon helpompaan löytymiseen sekä sähköiseen asiointiin. Sivuja kehitetään jatkuvasti mm. asiakkailta saatavan palautteen mukaan.

Tiedotteet ja muut kirjalliset materiaalit

Perinteiset kirjeet ja sähköpostin liitteet ovat pääosinmuuttuneet sähköisiksi uutiskirjeiksi. Niillä lähestyttiin yhteistyökumppaneitamme entistä laajemmin. Isännöitsijöille lähetettiin jälleen kolme tiedotetta, keväällä, syksyllä ja vuodenvaihteessa. Kuntien viranhaltijoille lähetettiin tiedoksi em. tiedotteet ja tieto kaikista uusista tai uudistetuista materiaaleista. Kuluneen vuoden uutuutena sähköinen uutiskirje lähti myös opettajille keväällä ja syksyllä. Varhaiskasvatus sai oman sähköisen uutiskirjeensä ensimmäisen kerran syksyllä. Myös mm. paikallista mediaa, kunnanhallituksia ja -valtuustoja, teknisiä johtajia, hallitusta ja hallintoneuvostoa lähestyttiin ajankohtaisin uutiskirjein.

Vaarallisen jätteen keräyskierroksista lähetettiin ennakkoilmoitus julkisena tiedotteena postin mukana joka kotiin.

Asiakaslehti Tietokapula ilmestyi jälleen kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Uusia materiaaleja ja päivityksiä tehtiin jälleen. Uusina materiaaleina Tietokapulan 1/2013 keskiaukeamalla oli 20-vuotishistoriikki ja 2/2013 keskiaukeamalla liite vaarallisista jätteistä. Osa materiaaleista päivitettiin ajankohtaisten asioiden osalta (asiointioppaat hinnastoineen, lajitteluopas, lajittelutarrat ja jätekatostaulut, yrityspalveluesite). Kaikkiin materiaaleihin voi tutustua ja niitä voi tilata verkkopalvelun Oppaat ja muu materiaali -sivulta.

Vuonna 2013 juhlittiin kahtakymmentä toiminnan vuotta

Vuoden 2013 viestintää leimasi yhtiön toiminnan, saavutusten ja edelläkävijyyden esiintuominen 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Juhlavuosi kulminoitui toukokuussa noin sadalle kutsuvieraalle järjestettyyn asiantuntijaseminaariin ja sen jälkeiseen iltajuhlaan. Seminaarissa julkistettiin myös Kiertokapulan uusi yritysesittelyvideo.

20-vuotista toimintaa tuotiin esiin juhlaseminaarin lisäksi mediatiedotteilla, Tietokapulassa, verkkopalvelussa ja lehti-ilmoituksissa sekä sidosryhmille järjestetyissä tilaisuuksissa (mm. yhtiökokous) ja tapahtumissa.

Ympäristökasvatus

Päiväkodeille tarjottiin Puuhapakettia lainattavaksi ja laulu- ja leikki-cd-levyä (Romuorkesteri) tilattavaksi.  Varhaiskasvatusta varten tehtyjä, pelkillä kuvilla varustettuja lajitteluohjeita tarjottiin myös päiväkotien käyttöön.

Kouluneuvonnan kohderyhmänä on edelleen 3.-5. luokat. Kohderyhmä pyritään käymään lävitse vähintään kolmen vuoden välein. Jäteselviytyjät-kisa järjestettiin myös, siitä lisää linkeistä alla.

Kouluja lähestyttiin myös teemaviikkojen edellä. Nuukuusviikolla peruskoululaisille (3.-9. -luokkalaisille) tarjottiin Luonnonvarojen säästäväinen käyttö -teeman mukaisesti diasarja taustoineen opettajien avuksi ja kilpailuksi Kulutuspuun rakentaminen -tehtävä ohjeineen. Syksyllä Euroopan jätteenvähentämisen viikolla opettajille oli kerätty linkkejä hauskoihin jäteaiheisiin leikkeihin ja peleihin sekä oppilaita kannustettiin hankkimaan aineettomia joululahjoja. Kouluissa käytiin myös luennoimassa, pitämässä jäteasioihin liittyvää toimintapäivää ja koululaisryhmiä kävi tutustumassa käsittelyalueisiimme. Tällä tavoin tavoitimme noin 700 oppilasta.

Eri oppilaitoksista kymmeniä opiskelijaryhmiä vierailee vuosittain jätteidenkäsittelyalueillamme. Käymme myös kertomassa jätehuollosta oppilaitoksissa. Erityisesti HYRIA, KEUDA, Kiipula ja HAMK ovat vakituisia vierailijoita.

Kuntien yleisötapahtumissa oltiin tuttuun tapaan mukana

Kiertokapula oli perinteisesti mukana kuntien kesätapahtumissa. Vuonna 2013 osallistuimme 12 tapahtumaan. Vuoden teemana osastolla oli Kiertokapulan 20-vuotinen taival, ja tapahtumissa järjestettävien kilpailujen kysymysten aiheena olikin ”Kiertokapulan toiminta aikojen kuluessa”.

Saimme osastoillemme Kiertokapulan juhlavuoden kunniaksi ennätysmäärän kävijöitä. Kaikkiaan heitä oli 2 600. Kilpailupalkintoina arvoimme hienoja tehokompostoreja.

Vierailijoina myös mm. eläkeläis- ja partiolaisryhmiä

Yhdessä St1 Bionolixin kanssa järjestimme loppuvuonna 2013 tilaisuuden isännöitsijöille. 25 osallistujaa pääsivät myös tutustumaan St1:n Bionolix-laitokselle.

Yhdistyspuolelta jätehuollosta kiinnostuneita ryhmiä on eniten löytynyt eläkeläisistä ja partiolaisista. Myös ulkomailta on käyty ihastelemassa suomalaista tietotaitoa jätehuollon saralla.

Lisäksi alueemme eteläpään kunnissa menossa olevat ympäristöhankkeet koskivat osin myös jätehuoltoa, jolloin Kiertokapulan henkilökunta kävi puhumassa mm. ruokajätteen vähentämisestä.