Vuosikatsaus 2016
Vuosikatsaus 2016

Vuokralava- ja noutopalvelua

Kiertokapulan asiakkaille tarjotaan kokonaishinnalla vuokralavoja erilaisille jätejakeille. Lisäksi noudamme tilauksesta sellaisia jätteitä, joita asiakas ei itse saa kuljetettua vastaanottoon tai joita ei voi laittaa jäteastiaan. Molempien palvelujen suosio kasvoi vuonna 2016.

Helppoa palvelua asiakkaille

Palvelun voi tilata asiakaspalvelusta puhelimitse, sähköpostilla tai sähköisen asiakaspalvelun, Asiakasnetin kautta. Vaarallisia jätteitä ei voida noutaa lainsäädännöllisistä syistä. Haravointijätteitä ei noudeta, mutta niille voi tilata lavan. Nouto tapahtuu kahden viikon kuluessa tilauksesta sovittuna päivänä ja lavan saa useimmiten seuraavalla viikolla tilauksesta, mutta toki tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta lavan tai noudon saa juuri silloin, kun sitä tarvitsee. Palvelusta tulee aina lasku, joten asiakkaan ei edes tarvitse itse olla paikalla, kun noutopalvelu tulee tai lava haetaan pois. Poisvietävät jätteet tulee merkitä hyvin noutopalvelua varten, ettei pihalta lähde ylimääräistä tavaraa.

Vuokralavapalvelua kysyttiin eniten Hämeenlinnaan

Kaikkiaan Kiertokapulalta vuokrattiin 164 lavaa, joista 52 toimitettiin Hämeenlinnan alueelle. Talkoo- ja remonttijätelava oli suosituin. Lavojen kokonaishinnoittelu on saanut asiakkaalta kiitosta. Asiakas tietää jo tilatessaan, mitä kokonaisuus tulee maksamaan.

Noutopalvelu suurien jätejakeiden kuljettamiseen

Noutopalvelua hyödynnettiin 145 kertaa vuonna 2016. Pääosin palvelu tilattiin suurien jätteiden kuten huonekalujen tai kodinkoneiden kuljettamista varten. Noudettaessa mukana on aina apumies, jotta isotkin esineet saadaan helposti kyytiin. Eniten noutopalvelua hyödynnettiin Järvenpäässä.