Ympäristöpolitiikka
Kiertokapula Oy on 12 kunnan, Hattulan, Hausjärven, Hyvinkään,
Hämeenlinnan, Janakkalan, Järvenpään, Keravan, Lopen, Mäntsälän,
Riihimäen, Tuusulan ja Valkeakosken omistama jätehuoltoyhtiö.
Tarjoamme palvelujamme ensisijaisesti osakkeenomistajillemme.
Elinkeinoelämän jätteiden ja saastuneiden maiden käsittelyssä,
hyötykäytössä ja loppusijoituksessa yhtiö on kilpailukykyinen ja
vastuullinen toimija.
Tehtävänämme on järjestää yhdyskuntajätteen ja biojätteen
käsittely alueellamme. Yhdyskuntajäte hyödynnetään energiana.
Biojäte käytetään raaka-aineena prosesseissa, jotka tuottavat
bioetanolia ja biopolttoainetta. Lisäksi teemme sopimuksia
järjestetyn jätehuollon hoitamisesta kuntien alueilla ja
kierrätysyhteistyöstä tuottajayhteisöjen kanssa. Huolehdimme myös
osaltamme hyötyjätteiden ja ongelmajätteiden keräyksestä,
kuljetuksesta ja hyödyntämisestä. Jätteiden energiahyödyntämisessä
olemme jätehuoltoalan edelläkävijä.
Annamme kaikkiin toimintoihimme liittyvää ja jätelakiin
perustuvaa neuvontaa. Viestimme aktiivisesti ja säännöllisesti
ympäristö- ja turvallisuusasioista eri kohderyhmille.
Periaatteenamme on kestävä kehitys, jonka mukaan hoidamme
tehtävämme vastuullisesti, ympäristöystävällisesti, turvallisesti,
taloudellisesti ja tehokkaasti. Tähän periaatteeseen ohjaamme myös
asiakkaitamme, urakoitsijoitamme ja muita yhteistyökumppaneitamme.
Tarkkailemme jatkuvasti toiminnastamme aiheutuvia
ympäristövaikutuksia sekä noudatamme ympäristölainsäädännön ja
viranomaisten määräyksiä. Sitoudumme vähentämään ympäristöhaittoja
toiminta- ja ympäristöjärjestelmämme mukaisesti. Toimintojen
kehittämisessä ja investointien suunnittelussa pidämme tärkeimpinä
asioina vesien, ilman ja maaperän suojelua sekä turvallisuutta ja
työterveyttä.
Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö on tärkein
voimavaramme. Ylläpidämme ja kehitämme henkilöstömme osaamista
jatkuvasti. Kannustava ja innostava työympäristö luo edellytykset
henkilöstöllemme toteuttaa ja kehittää toiminta- ja
ympäristöpolitiikan mukaista toimintaamme.
Sitoudumme toimintamme ja asiakaspalvelumme jatkuvaan
kehittämiseen.
Hämeenlinnassa 17.6.2009
Kari Mäkinen
toimitusjohtaja


