Valitse sivu

Kiertokapula järjestää vuosittain Jäteselviytyjät-kilpailun kaikille toimialueensa 4.-luokkalaisille. Kilpailu on kaksivaiheinen ja siihen osallistutaan kolmen henkilön joukkueina. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa Kiertokapulan edustaja järjestää kouluissa 4.-luokkalaisille jäteaiheisen tietokilpailun. Jatkoon pääsee jokaisesta kunnasta alkukilpailun paras joukkue. Toisessa vaiheessa eli loppukilpailussa kilpaillaan toiminnallisissa tehtävissä. Tänä vuonna loppukilpailu kisattiin torstaina 25.5. Hyvinkäällä Hyrian Uudenmaankadun toimipisteessä.

Kilpailurasteilla pyöritettiin mm. jättipalloa, koottiin puukuutioita ja legorakennelmaa, hiihdettiin koko tiimin voimin, ammuttiin Angry Birds -hahmoja ja ylitettiin suo kivien avulla. Tänä vuonna loppukilpailussa tulokset jaetiin kolmeen luokkaan. Tiukan kisan voiton vei Lopen Läyliäisten koulun joukkue. Joukkue voitti itselleen upeat, keltaiset Jopot.

Jaetulle toiselle sijalle ylsivät:

  • Mäntsälä, Nummisten koulu 4A
  • Hausjärven Oitin koulu 4A
  • Keravan Savion koulu 4A

Kolmannen sijan jakoivat:

  • Hattula, Juteinin koulu 4.lk
  • Hyvinkää, Hyvinkäänkylän koulu 4A
  • Hämeenlinna, Hämeenlinnan Yhteiskoulu 4.lk
  • Janakkala, Harvialan koulu 4.lk
  • Järvenpää, Keski-Uudenmaan kristillinen koulu 4.lk
  • Mäntsälä, Nummisten koulu 4a
  • Nurmijärvi, Harjulan koulu 4B
  • Riihimäki, Eteläinen koulu 4C
  • Tuusula, Lepolan koulu 4AB
  • Valkeakoski, Sorrilan yhtenäiskoulu 4AB

Kiertokapulan väki kiittää Jäteselviytyjät-kilpailuun osallistuneita liki 2 200 oppilasta! Kiitokset myös opettajille, huoltajille ja tapahtuman järjestämisessä mukana olleille tahoille.

Kuva: Lopen Läyliäisten koulun voittajajoukkue Eino, Aapo ja Wille palkinto-Jopojen kanssa.

Lisätietoja: Kiertokapula Oy, ympäristökouluttaja, Minna Sawkins, puh. 040 588 5605, minna.sawkins[at]kiertokapula.fi

Lisätietoa Jäteselviytyjät-kilpailusta