Kiertokapula täytti 30 vuotta 1.2.2023. Kolmenkymmenen vuoden aikana yhtiön toiminta on kehittynyt todella paljon. Ennen kaatopaikoille viedyt jätteet hyödynnetään nyt materiaalina ja energiana. Jätehuollon historiassa olemme olleet yhteistyökumppaniemme kanssa uranuurtajia: Ekokemin (nyk. Fortum) jätevoimala oli maan ensimmäinen yhdyskuntajätettä hyödyntävä laitos ja St1:n Bionolix-laitos maailman ensimmäinen yhdyskuntabiojätettä hyödyntävä laitos, jossa etanolia valmistettiin erilliskerätystä biojätteestä. Kehitämme toimintaamme koko ajan vastaamaan yhä paremmin kiertotalouden haasteisiin.
Jätehuollon suuret muutokset näkyvät selkeästi kurkistamalla menneisyyteen. Juhlavuoden kuluessa haluamme kuulla myös teidän muistoja jätehuollosta ennen ja kokemuksenne siitä nyt. Kiertokapula käy kaikissa omistajakunnissa vuoden aikana. Tapahtumissa voi kysellä esimerkiksi jätehuollon muutoksista tai kodin jätehuollosta, lajittelusta tai jätteiden matkasta uusiksi tuotteiksi.
Kunnat mukaan lajittelukilpailuun
Haastamme juhlavuoden kunniaksi kuntien edustajat leikkimieliseen lajittelukilpailuun. Haaste heitetään kaikille 13 Kiertokapulan omistajakunnalle ja kunnasta kilpailuun osallistuu kaksi ehdokasta. Kilpailun voittanut pääsee kuntien väliseen pistetaulukkoon ja vuoden lopussa selviää, mikä kunta voittaa juhlavuoden lajittelijan tittelin. Kilpailut käydään paikallisissa tapahtumissa, jolloin yleisöllä on mahdollisuus olla mukana kannustamassa.
Ensimmäinen lajitteluhaaste on heitetty Järvenpäähän. Lajittelukisa käytiin siellä Kestävän elämäntavan messuilla 4.2.2023. Lajitteluhaasteen pistetaulukko ja kuvia lajittelukilpailuista löytyy täältä.
Testaa tietosi Kiertokapulan historiasta
Voit myös itse testata, kuinka hyvin jätehuollon muutokset ja historia ovat hallussasi.
Joka kotiin jaetusta Kiertokapulan vuosikalenterista 2023 löydät myös vastauksia testin kysymyksiin.